Sulkavanjärvellä vietettiin lauantaina Suomen luonnon päivää aurinkoisessa säässä. Isokoski-Hölkkä koko perheen kuntoliikuntatapahtumaan osallistui toistasataa henkilöä, selvästi enemmän kuin edellisenä vuonna. Tapahtuma järjestettiin toisen kerran.
Tapahtuman järjestivät Isokoskella Sulkavan Koitto ja Sulkavan Nuorisoseura.




Kuntoliikuntatapahtuman juoksuun osallistui useita sarjojensa Suomen parhaimmistoa. Osallistujat pitivät rataa todella vaativana, rata yltää heidän mielestään suurten juoksutapahtumien vaativuustasolle.
Kilpailijat olivat tyytyväisiä tapahtumajärjestelyihin. Kaukaisimmat juoksijat olivat kotoisin Vantaalta ja Espoosta. Melkein kaikki maakunnat pitäjät olivat juoksussa edustettuina. Vanhin osallistuja oli 79-vuotias ja nuorin nelivuotias. Harri-Pekka Tikkanen juoksutti nuorimmaistaan lastenvaunuissa huippuaikaan.


Juoksulenkin mitta oli 10 kilometriä ja lasten rata 2,5 kilometrin mittainen.
Tilaisuuteen osallistuivat sekä Kiuruveden että myös Pielaveden kunnallisvaikuttajat. Kiuruveden valtuuston puheenjohtaja Tommi Tikka sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Siponen sekä Pielaveden valtuuston puheenjohtaja Harri-Pekka Luomi toivat tilaisuuteen tervehdyksensä. Harri-Pekka Luomi on myös Sulkavan Koiton hallituksen jäsen. Kiuruveden kaupunginvaltuutettu Matti Lappalainen osallistui juoksuun tullen hölkkä- ja kuntosarjassa toiseksi.
Tilaisuudessa kuultiin myös arvovieraiden tervehdyksiä

Kiuruveden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tommi Tikka toi kaupungin tervehdyksen. Puheenjohtaja toivotti osallistujat tervetulleeksi ”Luomu-Suomen Pääkaupungin ja Pielaveden kunnan kylien yhteistapahtumaan. Kuva Tenho Tikkanen.


Raimo Jokisalmi on kirjoittanut Sulkavan Nuorisoseuran historiikin. Hän kertoi nuorisoseuran vuosikymmenten mittaisesta toiminnasta samoin kuin taustalla v. 1920 päätetyn ja pari vuotta myöhemmin aloittaneen Huvipirtin toiminnasta.




Kari Saastamoinen kiitellessään kuntoliikuntatapahtumaan osallistuneita urheilijoita ja yleisöä ilmoitti samalla, että tapahtuma tullaan järjestämään myös seuraavana vuonna. Seuraavan kerran Suomen luonnon päivää vietetään lauantaina 26.8.2023 Isokoski-Hölkän merkeissä.
TULOKSET


Tulemme piakkoin täydentämään juttuamme täydellisillä tuloksilla.