Osmo Luomi – in memoriam

Oikea Vanhan liiton mies.

Osmo Luomi menehtyi vaikean sairauden murtamana 85 vuoden iässä. Osmo Luomi toimi nuoruudessaan Sulkavan Koitossa, hän oli lahjakas ja monipuolinen urheilija. Hänen kädestään lensi keihäs ja hän menestyi myös talviurheilulajeissa jopa mäenlaskussa. Osmo Luomen kotiseurana voidaan pitää jo 4.2.1912 perustettua Sulkavan Koittoa, jonka kyläotteluihin mm. Rytkyä vastaan hän vuosittain osallistui. Osmo Luomi urheili myöhemmin myös kotipitäjänsä Pielaveden Sammossa.

Osmo Luomi pelasi maakuntasarjassa pesäpalloa Vaaraslahden nuorisoseuran joukkueessa.

Osmo Luomi (10.2.1936 – 2.4.2021)

Osmo Luomin tuntevat luonnehtivat häntä, ”oikeaksi Vanhan liiton mieheksi”. Vanhan liiton mies saa tarpeekseen siitä, kun mitään ei tehdä kunnolla ja loppuun. Vanhan liiton mies ei pakene vastuuta, ei revi eikä tuhoa, vaan rakentaa. Kansakuntaa koossa pitäneet arvot pitää nostaa uudelleen kunniaan. Sellainen mies oli Osmo Luomi ja siksi häntä yleisesti kutsuttiin ”vanhan liiton mieheksi.”

Osmo Luomi teki varsinaisen elämäntyönsä metsätalouden ja Suomen kansantalouden hyväksi. Hän toimi metsätyönopettajana. ”Hän oli tuon alan pioneeri, pedantti viimeisen päälle, Toivalassa ykkösketjun metsäkoulun lehtori, asiat tunteva hyvä opettaja, kasvattaja ja teorian hallitseva pedagogi”, sanoo hänen pitkäaikainen ja hyvin tunteva opettajakaveri lehtori Reijo Glad.

Gladin mukaan Osmo Luomi sai herätyksen elämäntyölleen kuultuaan presidentti Urho Kekkosen virkaanastujaispuheen radiosta 15.2.1962, silloin Osmo oli juuri täyttänyt 26 vuotta, mies parhaassa työiässä. Kekkosen puhe käynnisti metsätyöopetuksen maassamme. Kekkosen puhe oli koskettava: ”Kun otetaan huomioon v:sta 1955 lähtien tapahtunut työntekijöiden yleisen reaalisen ansiotason kehitys, joudutaan toteamaan, että metsätyöntekijöiden ansiot ovat jääneet tuona ajanjaksona jälkeen yleisen ansiotason kehityksestä 12–13 %. Tällainen kehitys metsätyöntekijöiden ansioissa taloudellisen korkeasuhdanteen aikana on suomalaisen yhteiskunnan häpeä.”

Urho Kekkosen puhetta kuunneltiin ja myös kuultiin. Puheet saivat aina aikaan muutoksen. Erityisesti Pielavedellä UKK:n syntymäpitäjän metsätyöammattia käytännössä kokeneen nuoren miehen sydämessä tapahtui voimakas käänne. Pian hän lähti kotoa ”tuota tietä pitkin, vaikka isä Heikki ei siitä pitänyt” – toteaa Lepikon nykyinen isäntä Osmo Luomin vanhin poika Harri-Pekka.

Näin Osmo Luomista tuli maamme metsätyöopetuksen pioneeri ja sen opetuksen kehittäjä. Hän toimi metsätyönopettajana monissa paikoissa, ensin Rajamäellä Evon metsäopistossa, sieltä perhe muutti Saarijärvelle ja lopulta hän oli työnopettajana Siilinjärven metsäkoululla. Koulun nimi muuttui ajan kuluessa Savon aikuisopistoksi ja nykyisin se on Savon Ammattiopisto.

Osmo Luomi eli niin kuin opetti. Kotitilan metsät ovat hyvässä kasvukunnossa. Niitä raivattiin perheen omin voimin. Esimerkillään Osmo halusi siirtää ammattiosaamistaan myös omille perheensä jäsenille. Mukana käytännön metsätöissä olivat poika Harri-Pekka ja myös Harri-Pekan kolme poikaa. Osmo valisti läheisiään työvälineitten käyttöä myöten. Sahoja oli lukuisa määrä ja kaikki työvälineet oli laitettu viimeisen päälle työkuntoon. Työ tuottaa myös iloa ja tulosta, kun välineet ja suojavaatetus on järjestetty.

Osmo Luomin elämäntyön ja kynänjälki näkyy teoksissa ja asiantuntijakirjoituksissa. Hän halusi luoda hyvinvointia ympäristölleen, siksi hän pani ajatuksensa paperille. Niinpä hän kirjoitti yhdessä opettajakaverinsa Heikki Lindroosin kanssa kirjan ”Hyötyliikunnan metsäopas – kuntosavottaa käsi- ja konepelein”. Se ilmestyi v. 2002. Varttuneen, luontoliikuntaa harrastavan metsänomistajan opas rohkaisee tarttumaan metsätyöhön kuntoiluhaasteena. Se ohjaa metsänhoitotöiden tekemiseen turvallisesti ja oikein, samalla omaa kuntoa vaalien.

Osmo Luomin käytännön metsätyön ohjaukseen voi tutustua myös v. 2008 ilmestyneestä teoksesta ”Metsäopetus ja neuvonta Pohjois-Savossa”, missä on julkaistu kaksi hänen kirjoittamaansa artikkelia.

Saatuaan tietää vaikeasta sairaudestaan Osmo Luomi halusi vakaumuksensa mukaisesti tukea nimenomaan nuorisotyötä, mikä toivomus on julkaistu hänen kuolinilmoituksessaan: Mahdolliset muistamiset voi osoittaa lahjoituksena Pohjois-Pielaveden Kylät ry:n tilille FI16 5342 0120 0272 77 –  viitteellä ”nuorten kesätyöllistämisen.”

Otamme osaa omaisten suruun.

Sulkavan Koitto ry

Tenho Tikkanen                               Kari Saastamoinen        Martti Keränen

puheenjohtaja                                 hallituksen jäsen            hallituksen jäsen