Sulkavan Isokosken karhu-veistokselle haetaan nimeä

Jorma Väätäisen valmistama karhu-veistos pystytetään Sulkavan Isokoskelle. Karhu nimetään yleisen nimikilpailun avulla. Hankkeen takana ovat Sulkavan Koitto, Sulkavan osakaskunta ja Sulkavan Nuorisoseura.

Jorma Väätäisen taideteokselle haetaan nimeä avoimen kaksivaiheisen nimikilpailun avulla. Sulkavasssa kasvoi aikanaan arvokaloja. Isokoskeen on vireillä kosken kunnostus, mihin kuuluu myös kalastus.

Jorma Väätäisen kansallisena veteraanipäivänä 27.4.2021 tekemässä lahjoituspäätöksessä todetaan mm. seuraavaa: ”Tällä lahjoituksella haluan olla elävöittämässä kyläläisten yhteistyötä laajemminkin… Toivon, että tämä lahjoitus omalta osaltaan olisi kehittämässä kyläläisten yhteistyötä jatkossakin. Kunnioituksesta aikaisempien sukupolvien arvokasta työtä kohtaan. Jorma Väätäinen” Lahjakirjaan voi jokainen tutustua TÄÄLTÄ:

Talkoomiehet: Antti, Martti ja Heikki Keränen sekä taiteilija Jorma Väätäinen.
Siirtämiseen tarvittiin vahvaa nosturia. Pitkän etsinnän jälkeen taiteilija itse löysi sopivan puun veistosta varten. Nosturissa oleva vaaka osoitti sen painoksi peräti 900 kg.
Mikä nimeksi? Se tiedetään 28.8.2021.

Isokoski-hanke, alueen historiatiedon keruu, opastaulu ja grillikota sekä alueen hankkiminen osakaskunnan omistukseen käynnistyi vuonna 2008 kunnioituksesta kauppias Matti Pietikäistä kohtaan, joka omisti Isokosken myllyt (2), pärehöylän ja sahan sekä Isokoskella 85 ha:n tilan. Tämän kulttuurisuvun jäsenen kauppias Matti Pietikäisen kuten myös hänen jälkeläisensä tiedetään kohdelleen palvelusväkeään hyvin. Sulkavan Sulkavan Koiton ensimmäisenä puheenjohtajana toimi ”Piekäisen Mattilan isäntä” myöhemmin Toivonmäen isäntä Heikki Pietikäinen.

Isokoski ei ole mikä tahansa paikka Ylä-Savossa. Vuosituhannen alkupuolella paikkaa kutsuttiin ”Isokosken kaupungiksi”. Isokoskella toimi tuolloin Osakaskunnan myllyn lisäksi Matti Pietikäisen kaksi myllyä, saha, pärehöylä. Lisäksi Halosen sekatavarakauppa, nahkurinverstas, ompelimo ja leipomo-kahvila. Myllytulliluettelon mukaan Isokoskella on mylly toiminut vuodesta1635 lähtien.

Jorma Väätäisen lahjoituspäätös omalta osaltaan rakentaa ihmisten tietoisuutta paikan arvokkaasta historiasta. Jotta jokainen tuntisi hankkeen ja kohteen puolustamisen arvoiseksi jatkossakin toivomme, että Jorma Väätäisen puolison Liisa Väätäisen esittämän suullisen aloitteen mukaisesti karhu-veistokselle annettaisiin nimi yleisöäänestyksessä.

Kaksivaiheinen nimikilpailu

Esitämme nimikilpailun järjestämistä kaksivaiheisena. Pyydämme nimiehdotuksia sähköpostilla 21.8.2021 mennessä. Kaikki nimiehdotukset julkaistaisiin Sulkavan Koiton nettisivulla ja Facebook-alustalla välittömästi samana päivänä. Äänestykseen voi jokainen osallistua ilman ikärajoitusta netin kautta. Sulkavan Koiton facebook-alustalla ns. tykkääminen riittää ja ehdotusta voi myös perustella. Äänet tulee antaa viimeistään 26.8.2021 klo 24.00:ään mennessä. Karhu-veistos nimettäisiin eniten ääniä saaneen ehdotuksen mukaisesti.

Ehdotuksen tekijän nimeä ei julkaista etukäteen. Nimiehdotuksen voittaneen nimi julkistetaan vasta 28.8.2021 samalla kuin arvonnassa palkinnon saaneitten nimet.

Karhu-veistoksen paljastustilaisuus järjestetään 28.8.2021 Suomen Luonnon päivänä Isokoskella klo 9.00. Tilaisuudessa karhuveistoksen päälle asetetun suojapeitteen poistavat Kiuruveden ja Pielaveden kaupunginvaltuustojen puheenjohtajat, samassa yhteydessä kuullaan heidän tervehdyksensä. Lisäksi paikalla tulevat olemaan seurojen Sulkavan Koiton, Sulkavan Osakaskunnan ja Sulkavan Nuorisoseuran hallitusten jäsenet. Tilaisuudessa kotiseutuneuvos Seppo Kononen pitää paljastuspuheen. Tilaisuus on avoin kaikille. Äänestykseen osallistuneitten kesken arvotaan palkintona kaksi ”Isokoski-hölkkä” 28.8.2021 mitalia sekä Osmo Luomin ja Heikki Lindroosin kirjoittama teos ”Hyötyliikkujan metsäopas”.

Nimiehdotukset pyydämme tekemään sähköpostilla os. tenho.tikkanen@gmail.com 21.8.2021 mennessä. Nimiehdotukset julkaistaan välittömästi Sulkavan Koitto ry:n nettisivulla www.sulkavankoitto.fi sekä saman seuran Facebook-sivulla.

Tätä artikkelia voi vapaasti jakaa, jotta mahdollisimman moni asiasta kiinnostunut tekisi oman ehdotuksensa ja osallistuisi itse äänestykseen.

Terveisin

Sulkavan Koitto ry             Sulkavan Osakaskunta       Sulkavan Nuorisoseura ry

PS: Haluamme korostaa tässäkin hankkeessa sitä, että työ on tehty talkooperiaatteella niin kuin Isokosken ”kulta-aikana” kaikki muukin kyläläisten toiminta oli järjestetty. Tiedottaminenkin tapahtuu ilman kuluja näiden nettisivujen kautta.

Lisätietoa yhdistysten hallituksen jäseniltä.

Kuvia ajalta ennen Isokosken kunnostamista

Seuraavat kuvat osoittavat mitä yhteistyö todella saa aikaan. Isokoskesta on muodostunut sen työn tuloksena Kiuruveden taajaman ulkopuolelta merkittävin käyntikohde, mikä tunnetaan myös valtakunnallisesti. Yhteiskunta antoi hankkeeseen tukea 8.000 euroa. Sen voidaan sanoa osuneen hyvään tarkoitukseen. Alueen historia on kaivettu kiven koloista esille ja samalla rakennettu kaikkia palveleva veneitten laskupaikka. Jorma Väätäisen karhuveistos on erinomaista jatkoa tälle työlle, mikä on samalla kunnianosoitus aiemmille sukupolville.

Kuva otettu nykyisen kodan paikalta 13.5.2012 ennen kunnostamista. Kuva Tenho Tikkanen.
Kuva Isokosken ryteiköstä 13.5.2012 ennen kunnostamista. Kuva Tenho Tikkanen.
Kuva Isokosken ryteiköstä 13.5.2012 ennen kunnostamista Alamyllyn paikalta. Kuva Tenho Tikkanen.
Talkoomiehiä, Esko Räihä, Martti Keränen, Petri Saastamoinen ja Väinä Remes 7.8.2012. Kuva Tenho Tikkanen
Talkoomies Martti Keränen traktorin puikoissa. Kuva Tenho Tikkanen. 9.8.2012.
Isokoski kunnostuksen jälkeen 23.5.2014. Talkootyötä yhteensä 921 tuntia. Kuva Tenho Tikkanen.